Helmeilyä

Eilisiltana innostuin helminäpertelyistä vanhojen Hercule Poirot -jaksojen säestyksellä siinä määrin, että lopetettuani oli niin myöhä, että jäi bloggailut sikseen… Ei mitään yltiöpäisen taiteellista tai hienoa tällä kertaa, lähinnä perushelminauhoja riipuksille eri väreissä, ihan arkikäyttöön.

Laulutunnin lisäksi eilisessä ei juuri mitään muuta mainittavaa ollutkaan. Paitsi että aamulla istuskellessani suihkunraikkaana kylpytakkiin kääriytyneenä aamukahvin ja Hesarin ääressä, kuulin ikkuna takaa sellaisen tumpsahduksen. Mieleen tuli ensimmäisenä talitintti tai muu vastaava siivekäs (viime syksynähän niitä tuppasi mulle sisälle aina, jos ikkuna jäi vähänkään talitiaisenmentävästi raolleen), mutta ei: sieltä pilkisti remppamiehen pää. Ei muuten, mutta asun sentään kolmannessa kerroksessa – siksi se hieman yllätti. En tiedä mitä hän siellä oikein kekkaloi, sellaisessa koriauton korissa heilui ja asenteli ilmeisesti melkein pudottamaansa parvekekoriani (toistaiseksi tyhjä, odottelee kanervia talveksi) paikoilleen. Enkä tiedä huomasiko mua edes, en sitten viittinyt ruveta sen tarkemmin kyselemään.

Tänään olen yrittänyt olla taas edes hiukkasen kotitalousorientoitunut, pessyt pyykkiä ja siivoillut ja tarjoillut kukille kahvia (ei, äiti, Jukka ja Kultaköynnös odottavat edelleen vuoroaan – kulttuuri on vieläkin ajanut kukkaruukkujen edelle…). Illalla kävin kuuntelemassa yhden laulun mestarikurssin päätöskonserttia. Ja kastuin paluumatkalla pahanpäiväisesti. Sateenvarjo oli kyllä mukana, mutta sanoi kriittisellä hetkellä sopimuksen irti ja hajosi kappaleiksi. Mulle jäi pelkkä kahva käteen ja sen alle oli turha yrittää piiloutua alati yltyvältä sateelta… Onneksi kotiinpäästyä sai kuivaa kampetta päälle, nyt saa mun puolesta sataa vaikka loppuyön.

Ai niin, eilisen kuva vielä. Bongasin hauskoja maalauksia musiikkitalon työmaata ympäröivässä aidassa. Kävi vaan niin, että ratikka oli liian nopea tai minä liian hidas ja kuvaan osui vaan rippeet…