Talven ihmemaa

23 12 2010

Täällä Kerttulassa on sellaiset kirpsakat kolmisenkymmentä pakkasastetta. Ihan tosi kylmää siis, mutta valokuvauksellisen kaunista. Kamera on ollut hyllyllä koko syksyn, mutta nämä maisemat piti saada ikuistettua, kun vielä tuo aurinkokin ennätti hetkeksi taivaalle.

IMG_7439

IMG_7454

IMG_7465

IMG_7469

Lisää talvisia kuvia pääsee katselemaan TÄÄLTÄ.

Pääsin leipomaan tän vuoden ekat piparitkin perinteistäkin perinteisemmän ”Kodin joulukasetti 1”:n soidessa taustalla. Ne mun piparit olivat sellaisia normaalien ihmisten pipareita, kun taas samassa pöydässä värkkäilleen velipojan tekeleet olivat Jotain Ihan Muuta – siitä oma postauksensa vielä myöhemmin.

Nyt on joulusaunassa käyty, kinkku on uunissa paistumassa, tämänvuotisen jouluseurueemme junioria, Arttua, ei kuulosta nukuttavan ollenkaan. Oli melkoisella touhuvaihteella koko poika muutenkin. Puuroa ei olis malttanut syödä loppuun, tokaisi vaan ”Heippa-aamen” mummolle ja pinkoi karkuun. Viimevuotista hittibiisiä (”Porsaita äidin oomme kaikki”) muistellessa ekan säkeen jälkeen heräsi kysymys ”Missä ne porsaat on??” ja niitä piti lähteä parven nurkista etsimään.

Äitin tekemät jäälyhdyt tuikuttelevat pimeässä illassa ja paukkupakkasessa.

IMG_7495





Koivulan kesäjuhlat

3 08 2010

Vuotuiset perheen megakekkerit ovat nyt tältäkin vuodelta onnistuneesti ohitse. Suunnitelmia tehtiin Kirsin kanssa kaikessa hiljaisuudessa tässä pitkin kesää, mutta siltikin juhlatoimikunnan jäsenet kekkaloivat aamun pikkutunneille saakka juhlia edeltävänä yönä. Nuorimmat päivänsankarit olivat aika kihinöissään ja yrittivät kovasti udella mitä tuleman pitää – Ilona ehti jo surra sitäkin, että entäs jos kaikki olisikin pelkkää hämäystä… Yön pimeiden tuntien puuhiin kuului mm. kattilanpaikkausta pop-niiteillä ja kitarankielillä – ja voilà, design-kattila oli valmis käyttöön.

Tänä vuonna juhlittiin Ainoa 10v. ja samalla myös Mattia, 25v., jonka 20v. juhlat jäivät juhlistamatta, joten kekkeritkin olivat kaksipäiväiset. Ekan päivän aamuna juhlatoimikuntalaiset kipittelivät salamyhkäisinä pitkin pihaa mm. piilottamalla pandoja puuhun ja pikku-elukaisia koirannahkarukkasessa piirongin laatikkoon, täyttämällä salaa vesi-ilmapalloja saunassa, keräilemällä kasaan pehmoeläimiä, lukitsemalla oven riippulukolla ja piilottamalla avaimen kivillä täytetyssä päälärissä järveen, ripottelemalla vihjekirjekuoria sinne tänne jne. Aamun teemana olivat Pandat Panfun tyyliin. Tuo virtuaalimaailma on molempien tyttöjen suosikki ja juhlan kunniaksi heidän omat pandahahmonsa hyppäsivät hetkeksi ihan live-maailmaan suorittamaan erikoistehtäviä ja pelastamaan ilkeän pahiksen kidnappaamia pikkuöttiäisiä.

Juhlaväen pukeutumiskoodi oli panda-teeman mukaisesti mustavalkoinen, Ainolla ja mukana poukkoilleella Poopuli-pandalla oli myös hienot kasvomaalaukset (jotka kestivät menossa mukana melko pitkään, varsinkin, kun Poopu kohenteli omiaan noella sit loppuillasta). Tehtävärasteilta pandat saivat kerättyä pandakolikoita ja vihjeitä seuraaville rasteille ja missio saatiin onnellisesti päätökseen: pikkuöttiäiset tuli pelastettua ja pääsivät uusien omistajiensa hellään huomaan.

Päivän ohjelma jatkui retkellä ”salaiselle saarelle”, Linnansaaren kansallispuistoon ja Linnansaarelle. Kun seurueessa oli kahdeksan aikuista ja neljä lasta, saimme kerättyä mukaan varsin kunnioitettavan määrän tavaraa: piti varustautua siihen, että paikan päällä ei ole mitään muuta kuin katto 2/3 seurueen pään päälle (viimeinen kolmannes majoittui telttaan) ja mökeissä peitot, tyynyt ja patjat, keittokatos ja polttopuita – kaikki muu tarvittava on tuotava mukanaan. Mukaan tuli runsaasti ruokaa (olisimme eläneet sillä määrällä varmasti ainakin kolme päivää…), teltta, retkipatjoja, kattila, paistinpannu, trangia, makuupusseja, lakanoita, vaatteita, pyyhkeitä, uikkareita, kameroita, lastenrattaat…

Kolmen auton letkassa ajelimme Oraviin, jossa nuoriso viihdytti venettä odotellessa itseään syömällä kertaalleen sulaneita jäätelöitä ja nakkelemalla laiturilta kiviä veteen. Reittialus saarelle osoittautui aika pieneksi (joskin suht’ nopeaksi) moottoriveneeksi – niin pieneksi, ettei meidän revohka mahtunut kerralla kyytiin… Mutta saarelle kumminkin päästiin, vallattiin mökkimme ja pykättiin teltta pystyyn. Alueen ulkonäkö oli muuttunut melkoisesti: Asta-myrsky oli kaatanut pihapiiristä monta puuta, jotka pötköttelivät juurakot pystyssä pitkin pituuttaan.

Menoa se ei sinänsä hidastanut lainkaan. Lapset kirmailivat onnessaan ympäriinsä ja aikuisetkin nauttivat reippaasta, retkihenkisestä ulkoilmaelämästä. Paitsi Aino-parka, jolle oli päivän mittaan noussut kuumetta ja kurkkukin oli kipeä – häneltä oli vähän veto poissa, mutta ihmeen reippaasti tyttö kumminkin jaksoi päivän humussa mukana. Saunominen ja uiminen oli yksi illan ohjelmanumeroista – sille tosin tunti oli aika lyhyt aika: Kirsi ei ennättänyt lainkaan järveen, minä taas en ennättänyt minnekään muualle kuin sinne järveen, jossa paimensin laiturilta pellehyppyjä hyppeleviä tyttöjä järvivedessä lilluen.

Iltaruoaksi oli niinkin jännittävää retkimuonaa kuin muurikka-pannulla lämmitettyä makaroonilaatikkoa (joka matkusti jäisenä, kylmäkallen virkaa toimittaen saarelle), sämpylöitä ja niiden päällä meidän sisarusten herkkua: tilli-persilja-ruohosipuli-basilika-silppua (jota Onni katseli epäilevä ilme naamallaan ja kysyi: ”Äiti, tykkäätkö sä tuosta ruohosta??”), grillimakkaroita ja jälkiruoaksi mm. lumimummon leipomia viinereitä. Ainakin kaikki aikuiset yrittivät urheasti tehdä lovea muonavarantoihin, mutta kuten sanottua, eväillä olisi eletty vielä pari päivää lisääkin…

Onnilla oli meno päällä, kun panda-identiteetti vaihtuikin ”oranssiksi toyota-kilpa-autoksi, joka oli maastoautojen sukua”. Ko. kilpuri mainosti suureen ääneen kovin monikäyttöisiä ja käteviä eturenkaitaan, joiden ansiosta esimerkiksi kivelle kiipeäminen oli vaivatonta. Siellä sitten pörinän säestyksellä viuhdottiin pitkin pihaa ”tulivauhtia” ja välillä käytiin huoltoasemalla tankkaamassa bensaa, öljyä ja tuulilasinpesunestettä – mistä milloinkin sattui vajausta olemaan. Onnilla sattui kans olemaan vatsa kovalla ja siksi piti jonkun aikuisen kanssa rampata huussissa useamman kerran illan aikana. Mun eskorteerausvuorolla poika istui reiän päällä ankarasti äheltäen ja totesi, että ”onnellisuuteni on aika vähissä”. On kai, jos mitään ei meinaa tulla… Mutta sitten, kun pitkällisen tikistyksen jälkeen saalista lopuksi saatiin, ponnahtivat onnellisuustasot taas huippulukemiin.

Illalla osa seurueesta kävi tekemässä kävelylenkin saaren torpalle – tyyni ja kaunis kesäilta oli siihen onnen omiaan. Jännittävä päivä vei veronsa ja porukka hyytyi omiin punkkiinsa yksi toisensa jälkeen – huolimatta myöhäisempien saunaseurueiden halonhakkuumäiskeestä tahi muista hälyäänistä. Meidän mökissä taidettiin valvoa tunnelmalisessa kynttilänvalossa kaikkein kauimmin. Onneksi oli ne kynttilät, koska yöt ovat tosiaankin pimeitä jo tähän aikaan vuodesta…

Seuraavana aamuna minä, Matti ja Juha päätimme olla reippaita ja lähteä käymään vajaan kymmenen kilometrin mittaisella aamulenkillä saaren ympäri. Kohteena oli Linnavuori saaren kauimmaisessa päässä. Meno oli ihan reipasta, oli mäkeä ja mutkaa, polvittelevia polkuja ja erikoistarjouksena vielä maastoaitahyppelyä: myrsky oli kaatanut polulle lukemattomia puita, joista piti päästä jollain konstilla yli, ali tai ympäri. Kaikkia edellämainittuja tuli kokeiltua, useita kertoja..! Mutta maisemat olivat hienoja ja sää suosi. Takaisin leiripaikalle päästyä olikin sitten aamu-uinnin ja brunssin paikka – sitten pitikin käydä jo pakkailupuuhiin. Aamun luonnonrauhaa hieman häiritsi myös saareen rantautunut metsurilauma, joka tuli myrskyn tuhoja korjailemaan. Onnea vaan heille, hommia riittää.

Toisen päivän ohjelma ei kuitenkaan loppunut vielä siihen, vaan oli vielä Matin yllätyksen vuoro. Onnistuimme pitämään sen salaisuutena ihan loppuun saakka: Oravista lähdettäessä naputeltiin vaan osoite navigaattoriin ja sankari itse suunnisti seurueen perille Savonlinnan laitamille. Siellä salaisuus sitten paljastettiin: olimme varanneet hänelle vesihiihtosession. Tämä oli Matin ensikosketus lajiin ja jännäsimme koko porukalla laiturilla, miten homma lähtisi sujumaan. Ja uskomatonta, mutta totta: siitähän pikkuveli singahti suksille ensiyrittämällä ja suihki menemään monta kierrosta kaatumatta kertaakaan. Ja oli kuulemma oikein hauskaa..!

Loppuhuipennuksen jälkeen seurasi yleinen hajaannus. Matti suuntasi suoraan Posiolle työkeikalle, Päivi ja Arttu menivät kotiin, isä, äiti ja Soili ajelivat Koivulaan ja minä plus Ojalat käytiin vielä jätskeillä ja uimassa. Aino oli liian kipeä uimaan ja pötköttelikin sen aikaa varjossa retkipatjoilla villapaita päällä, kahdella pyyhkeellä peiteltynä ja otti nokoset. Illalla sairastui sitten Ilonakin, joten talossa on nyt kaksi potilasta. Muut ovat toistaiseksi terveitä, joskin reipas ulkoilmaelämä ja juhlahässäkän purkautuminen veivät veronsa ja yleistä hyytymystä, päivätorkkuja yms. oli havaittavissa kautta linjan.

Mutta juhlatoimikunta saa jälleen kerran olla tyytyväinen onnistuneista juhlistaan sekä niitä suosineesta säästä. Katsotaan, mitä ensi vuosi tuo sitten tullessaan..!

Ai niin, lisää kuvia löytyy TÄÄLTÄ.





Home, sweet home <3

16 07 2010

Oi onnea, kotonani on jälleen kylppäri, jota voi käyttää 🙂

Evakkoaika on siis päättynyt ja olen tämän päivää siivoillut hiki norona valuen. Ihan kirjaimellisesti. Lopputulos taitaa olla (jos mahdollista…) vielä suurempi kaaos kuin lähtötilanne oli, mutta olen mä saanut aikaankin yhtä sun toista ja uskon vakaasti, että tää tästä vielä joskus iloksi muuttuu. Eteinen ja kylppäri on kuurattu käyttökuntoon (joskin epäilen, että sitä valkoista, hienoa pölyä tulee löytymään jostain nurkasta vielä vuonna 2020) ja olen saanut pistettyä alulle myöskin operaatio kirppiksen, jota sisko-Kirsin kanssa on tälle kesälle suunniteltu. Tavaraa kertyi kädenkäänteessä monta kassillista, eikä siinä liene vielä ees kaikki.

Viherkasvini olivat selvinneet hämmästyttävän vähin vaurioin eikä kukaan ollut totaalisesti heittänyt henkeään. Varsin kunniakasta, näillä helteillä! Nyt lähden etsiskelemään, josko jonkun roinakasan alta löytyisi mahdollisesti sänky. Sisälämpötila on vaatimattomasti +29,3, taidan jättää tuon partsin oven auki yöksi, jos sieltä joku yötuuli hiljaa henkäilisi viilennystä…





viherrintamalta

15 07 2010

Pitkästä aikaa en ollut kasteluhommissa tänään – täällä SATOI!! Ja vähän ukkostikin. Istuin terassilla kattelemassa salamoita ja kuuntelemassa jyrinöitä, teki hyvää tän painostavan helteen jälkeen (vaikkei ilma siitä paljon viilentynyt…).

Mutta pikakatsaus plantaasin tapahtumiin. Unikkopenkin reippaimmat tyypit punkivat jo nuppuja ja kukkiakin esiin – siinä vaiheessa puutarhatontullekin selvisi, että olivatkin jotain varsin hyvinvoivia rikkaruohoja eivätkä unikkoja laisinkaan. Mokomat. Mutta ne saivat nyt lähtöpassit.

Tämä yllättäjä löytyi sieltä niittykukkasekoitus-osastolta, varsin jännittävä löytö…

Perunat siis kukkivat ja päivänkakkarat suunnittelevat sitä, ekat nuput ovat jo näkösällä.

Remppamies soitteli, että kylppäriremppa on nyt vihdoin ja viimein valmis! Taidan huomenissa mennä kattomaan miltä se näyttää. Ja kai sieltä pitäis ne pölytkin siivota pois, että sinne pääsis joskus taas asumaankin. En oo tainnut näin pitkää aikaa olla sieltä yhteen putkeen poissa sen jälkeen, kun sinne muutin…





puutarhan uudet tulokkaat

12 07 2010

Kun nyt kerta tähän puutarhateemaan pääsin…

Eilisen jälkeen tapahtunut seuraavaa:

Ja vielä tämäkin: Herra Tilli oli päättänyt tukikepistään huolimatta taas pötkähtää maahan pitkälleen ja kun nostin sitä takas pystyyn, huomasin tämän! Pikku-palkohan se siinä 🙂 se meni eilen multa ihan ohi.

Uhrasin tämänkin päivän kouluhommille, joita väänsin kirjaimellisesti hiki hatussa ja suunnilleen hammasta purren. Nyt kun saisin vielä tikistettyä viimeisen kappaleen yhteen esseeseen, voisin palauttaa sen ja sen jälkeen voisin hyvillä mielin jättää loput hommat elokuulle. Tuuletinta siis vielä pykälä isommalle ja kimppuun..!





on ilmoja pidellyt…

11 07 2010

Ei ole tänä kesänä kesälomakeleissä valittamista. Ei sittenkään, vaikka esimerkiksi allekirjoittanut tuntee näillä helteillä olonsa lähinnä madoksi, joka ei kykene mihinkään järjelliseen toimintaan ennen auringonlaskua. Kun hiki tulee ihan vaan pelkästä istumisesta ja pää tuntuu pehmenevän. Jos säätiedotuksiin on uskominen, ensi viikosta on tulossa vieläkin lämpimämpi -puuh…

Mun Porvoo-eloni vaan jatkuu ja jatkuu. Tämänhetkisten tietojen mukaan rempan pitäisi valmistua ensi viikon loppupuolella, mutta en taida uskoa ennen kuin sen omin silmin näen… Tässä välissä ehdin tosin käydä yhden yöseudun verran maija-poppastelemassa tuolla Hämeenlinnan ja Lempäälän suunnalla. Nunnu-ystäväiseni kutsui mut hätiin paimentamaan kanssaan lapsilaumaa, jossa omien lasten lisäksi oli myös poikien kaveri ja serkku. Yhteensä neljä nuorta miestä ja 2v. pikkuneiti plus koira. Ekstra silmä-, korva- ja käsiparille löytyi siis käyttöä 🙂

Tänään otin itseäni tiukalla otteella niskasta kiinni ja patistin itseni noiden tekemättömien kouluhommien pariin – turha niitä näkäjään on lykätä huonommilla keleillä tehtäväksi, kun semmoisia ei ole ihan heti näköpiirissä. Ja toisaalta kyllähän ne tekemättöminä kaivelevat kumminkin ikävästi jossain takaraivossa… Mutta täytyy sanoa, että melkoista itsekuria ja luonteenlujuutta se vaati, helteen pehmittämällä päällä. Läppärillekin oli pakko kaivella pakastimesta kylmäkalleja alle, ettei se olisi itsestään paistunut niillä kierrosluvuilla… Mutta nyt saankin olla itseeni tyytyväinen, koska keskeneräisten hommien lista lyheni uurastuksen tuloksena monta pykälää! Ei siis tyystin loppunut vielä, mutta kaikki edistys on plussaa.

Koska vaikuttaa siltä, että mä pääsen tänä kesänä nautiskelemaan Porvoon residenssin puutarhasta enemmän kuin talonväki itse, ajattelin kaivaa kameran esille ja käydä iltakastelukierroksella nappaamassa muutaman kuvan todistusaineistoksi siskolle. Kun sieltä jotain nuppuja puskee esille! Herneenkukan, perunannuput, orvokin, mustaherukan ja apilan mä näistä tunnistan, muut menee ”kiva-kukka” osastolle. Ehkä äitee osaa niitä tarkemmin nimetä – hyvässä lykyssä ovat vielä jotain rikkaruohoja, mitkä ovat vaan ihan pokkana hypelleet kukkapenkkiin ja vetäneet tällaista puutarhatonttua höplästä… Laitan muutaman kuvan tähän, loput voi käydä vilkuilemassa TÄÄLTÄ.

Yllä olevan kuvan myötä terveisiä Ilonalle, että Herra Tilli kukkii. Ja tiedoksi muillekin, että nimestään huolimatta Herra Tilli onkin herne. Se tosin asuu tillipenkin vieressä…

Siellä on muutama kuva myös meidän uimaretkestä merenrannalle. Kuvista ei näy, että tuuli puhalteli illalla aika vilpoisesti ja me aikuiset vedimme pitkähihaista vaatetta kiiruusti niskaan.





hellettä…

30 06 2010

Siitä sekunnista, kun talonväki kotiutui täysilukuisena, taiteilijaelämä vaihtui varsin toisenlaiseen menoon. On vauhtia, vaarallisia tilanteita, meteliä, suuria tunteenpurkauksia (varsinkin jos lasten verensokerit pääsevät livahtamaan liian alhaisiksi tai väsymyshepuli yllättää…) ynnä muuta normaaliin lapsiperhe-elämään kuuluvaa – varsinkin, kun tää helle tuntuu pehmittävän päitä niin isommilta kuin pienemmiltäkin. Lapset nukkuvat pakastimesta napatut kylmäkallet sängyissään…

Omat hommat ja treenailut ovat siis toistaiseksi tauolla, mutta päivät täyttyvät muutenkin. On tehty puutarhahommia, kävelylenkkejä vanhaankaupunkiin, leivottu hiekkalaatikolla jos jonkinlaisia kakkuja ja kääryleitä, käyty testailemassa lähiseudun uimarantoja, seurattu vierestä lasten Haribo-sirkuksen temppuja trampoliinilla, nähty kolmen kylpytakkiasuisen junapöllön (Puppe, Pulla ja Papu) juoksentelevan letkassa ympäri taloa, saunottu ja kylvetty… Kasvimaa voi varsin mainiosti, unikkopenkkiä piti jo kitkeäkin – vaikkei olis millään raaskinut, kun olivat niin söpöjä ja vihreitä ja kovin yritteliäitä kaikki… Persiljoista, ruohosipuleista ja tilleistä ei vielä ole ruokapöytään saakka, mutta kovasti on yritystä myös sillä suunnalla. Tänään seurattiin pääskysenpoikasten lentokoulua. Siivet kantoivat sen verran, että pääsivät tuohon trampoliinin suojaverkon päälle saakka. Siinä sitten nakottivat rivissä kaikki viisi suut ammollaan.

Mun evakkoelämäni jatkuu vielä ainakin viikolla – sain tänään kuulla, että ehei ole valmista vielä ainakaan ennen ensi viikon loppua. Piipahdin siellä eilen, mutten päässyt eteistä pitemmälle, kun jo ennestään tiukasti teipattujen ovien eteen oli kasattu järjettömät määrät betonisäkkejä… Hieman tässä alkaa jo koti-ikävä vaivata, vaikkei kesäporvoolaisena olossa mitään vikaa olekaan. Toivottavasti lisäviivytyksiä ei kumminkaan enää tule..!





Hiihtoloman saldo

28 02 2010

Sinne meni. Mitä jäi..?

  • ei pätkääkään hiihtoa (lunta olisi ollut, varusteita ei – eikä tuo hiihto ole noin muutenkaan meikäläisen lempilajeja…)
  • hyvin vähän myöskään sitä ”lomaa”… – mutta sen sijaan
  • 2-3 tuntia laulamista päivittäin
  • monta ’to-do’-listalla ollutta hommaa hoidettuna – sellaisia, jotka olis pitänyt tehdä jossain vaiheessa anyway
  • iloa omasta Sibeliuksesta, joka tuli ja jonka sain (ihan itse!) sekä asennettua että kytkettyä tarvittavilla piuhoilla tuohon mun ikivanhaan irlantilaiseen sähkökosketinsoitinhärpäkkeeseen. Vähänkö oon nörtti 😉
  • vaikka opiskeluhommia tuli tehtyä oikeastaan päivittäin, se ei kuitenkaan ollut normaaliin tyyliin ympärivuorokautista tai kaiken valveillaoloajan täyttävää – joukkoon mahtui siis joutilaampiakin hetkiä, niitä, joita ennen lomaa kaipailin.

Niin että plussalle jäi. Eiköhän näillä eväillä jaksa sinne pääsiäiseen saakka – silloin olis seuraava hengähdyshetki tiedossa. Pääsiäistä edeltävä viikko on sitä paitsi taas sellainen intensiivinen lauluviikko, joka intensiivisyydestään huolimatta on mukavaa vaihtelua normiarkeen. Ja pääsiäisen jälkeen odotellaankin sit jo kesälomaa 🙂





hiihtolomapuuhailuja

24 02 2010

Se siis tulla tupsahti se hiihtoloma. Sitä edeltäneestä viikosta mulla on vain jotain hämärähköjä muistikuvia:

  • päiväkotityöpaja meni ihan kivasti – ottaen huomioon, että ryhmässä oli pari poikaa, joiden keskittymiskyky oli samoissa lukemissa kuin pakkasmittarit ympäri Suomea viime aikoina: miinuksella ja rutkasti… Ihan mukavia muksujahan ne olivat, mutta kyky kuunnella ohjeita saati tehdä mitään yhteisiä juttuja oli olematon… Mutta siitäkin siis selvittiin! Ja olin muuten ihan ällistynyt, miten hyvin ja yksityiskohtaisesti lapset muistivat edellisviikkoisen museovisiittinsä ja kaiken, mitä siellä tehtiin 🙂
  • kävin laulajaystävättäreni Sinin konsertissa – ohjelmassa oli venäläisiä romansseja ja neuvostoajan elokuva- ja näyttämömusiikkia. Aika kaukana omasta genrestäni siis, mutta kaunista sinänsä ja sopi Sinille aivan älyttömän hyvin. Ja tulin siihen tulokseen, että en ehkä ikinä opi ääntämään venäjää kunnolla, toisin kuin hän…
  • viimeinen rutistus perjantaina ennen hiihtoloman alkua oli laulajien arvioitu esiintyminen, jossa tempaisin parit aariat. Rankin osuus oli se tuntikausien odottelu ennen kuin pääsi lavalle… Itse sitä jäi tietysti oman osuuden jälkeen miettimään kaikkia niitä juttuja, joissa olisi omasta mielestä ollut parantamisen varaa tai jotka eivät menneet ihan nappiin, mutta palaute oli kuitenkin oikein kannustavaa ja esiintyminen kuulemma varmaa ja vakuuttavaa. Jei!

Sitten alkoi siis hiihtoloma. Joka on tähän mennessä sujunut varsin puuhakkaissa merkeissä. Lauantaina tempaisin suurinpiirtein yhdeltä istumalta valmiiksi kaikki tietotekniikka-kurssin tehtävät. Niitä olis saanut tehdä toukokuulle saakka, mutta nytpä ovat jo poissa to-do-listalta. Sunnuntaina mulla oli siivous- ja pyykkipäivä. Varsinkin tuota ensinmainittua toimintaa ei tässä kämpässä ole juuri harrastettu viime aikoina. Nurkista löytyneen pölyn määrä oli jotain käsittämätöntä… Illalla oli ohjelmassa myös varsin mielenkiintoinen konsertti, jonne Ope U mut seurakseen houkutteli: uutta a cappella musiikkia saksalaisen alttolaulajan laulamana. Tunnin setti pelkästään yhden laulajan voimin siis, ilman mitään säestystä tai avustajia. Melkoinen suoritus. Ihan kaikelle konsertissa esitetyille kappaleille en ihan varauksetta lämmennyt, mutta tuntiin mahtui myös tosi hienoja hetkiä. En kuitenkaan taida näitä kahmia omaan ohjelmistooni ainakaan ihan vielä.

Alkuviikon olen viettänyt koululla: laulaen ja tietokoneluokassa Sibeliusta takoen. Enkä suinkaan ollut ainoa opiskelija, joka koululla hengailee – olkoonkin loma (tai itseopiskeluviikko tai mikä tää nyt onkaan), porukkaa on ollut liikkeellä vaikka kuinka. Kertonee jotain asialleen omistautumisesta… Eilisiltana sain vaihteeksi Kirsin yökylään. Tällä kertaa ”vuoroin-vieraissa-kampaamossa” läiskittiin mulle väriä päähän juurihoidon merkeissä. Näppärää, tänks.

Ulkona paistaa vaihteeksi aurinko ja keli näyttää ainakin näin sisältä katsottuna jo kevättalviselta. Eilen vielä pyrytti taivaan täydeltä – lisää lunta, vaikkei nää entisetkään mahdu oikein minnekään ja meidän kotikatu on siinä kunnossa, etten ehkä uskaltaisi sitä autolla ajaa ollenkaan – hyvä, jos kävellen pääsee liikkeelle. Että varsin ikimuistoista talvea tässä eletään. Saa nähdä millainen tulva siitä sitten syntyykään, kun nää nietokset lähtee sulamaan.

Loppuviikon ohjelma lienee aika lailla alkuviikon kaltainen – paitsi että jos hyvin käy, pääsen nakuttelemaan noita Sibeliushommia kotosalla koulun ikkunattoman, tyrmänkaltaisen atk-luokan sijaan. Koska odottelen omaa Sibeliustani saapuvaksi any day now. Ja ehkä tässä pitäis joku päivä pitää ihan kouluhommatton päivä..? Sellaiselle kun ei sit taas tän viikon jälkeen ihan kohta sopivaa saumaa tule.





se on niinku talvi!

10 01 2010

Tää on jotain ihan ällistyttävää tää Helsingin talvi! Siis se, kun sellainen on. Ihan aikuisten oikeesti. En oo itse vielä tällaista talvea näillä nurkilla nähnyt. Tänään varsinkin kaikki puut olivat paksussa kuurassa ja koko maisema ihan valkoinen – kuin suoraan jostain postikortista. Ihailin sitä lähinnä harjoitusluokan ikkunan läpi, mutta iltakävelyllä Pitskuun treeneihin ja takas pääsi vähän lähempään kosketukseen talven kanssa. Pakkanenkin oli lauhtunut ihan inhimilliseksi – välillä ehti olla jo ihan turhankin kylmää mun makuun (puhumattakaan noista Itä- ja Pohjois-Suomen pakkaslukemista…).

Loma vetelee viimeisiään, huomenna alkavat kouluhärdellit jälleen täydellä teholla. Suhteellisen tiivis kevätkausi odotettavissa, kalenteri on jo nyt kohtuullisen täyteläinen eikä se suinkaan kerro vielä koko totuutta. Loma on tietty aina lomaa, mutta toisaalta odotan kevään rientoja positiivisella mielellä – kunhan vaan pääsee tästä lomalla myöhäisemmäksi vinksahtaneesta päivärytmistä takaisin siihen arkirytmiin…

Loppiaisen jälkeen viikko on kulunut pääasiassa treenaillessa ja töiden parissa. Sain taas vaihteeksi yhden verkkoprojektin käsiini ja halusin urakoida sen valmiiksi ennen koulukiireiden alkamista. Projekti sinänsä oli oikein kiva ja tiedän sen menevän hyvään käyttöön, mutta pari hektistä päivää koneen äärellä vietettyäni tajusin, etten enää ihan tappelutta palaisi takaisin entiseen elämääni ainakaan kokopäiväisesti. Näin pyrähdystyyppisesti se vielä menee, mutta muuten olen sitä mieltä, että tämä ”päivitetty” versio on kuitenkin se parempi vaihtoehto.

Perjantai-iltana meillä oli grande jälleennäkeminen meidän vanhan työporukan kesken. Sen, joka on nyt hajaantunut sinne sun tänne, mutta jonka kanssa kaikki tuntevat silti edelleen tiettyä yhteenkuuluvuutta. Meillehän ei koskaan järjestetty mitään läksiäisten tyyppistäkään, joten sellaiset piti järjestää itse – kaikille meille lähteneille ja niille, jotka vielä ovat jäljellä. Meillä oli aivan ihana ilta ja kaikkien elämä piteni vähintään vuodella, kun piti taas nauraa niin paljon. Käytiin syömässä TÄÄLLÄ – ja ruoka oli aivan älyttömän hyvää! Eksoottistakin, en muista ennen betel-lehtiä, tuoreita banaaninkukkia tai palmusokerikaramellipossua syöneeni. Nam. Ja jos joku voi olla parempaa kuin tuo ruoka, niin se oli sit se seura. Meininki oli ihan kuin vanhoina hyvinä aikoina ja hyvä mieli oli vielä seuraavana aamunakin.