Koivulan joulua

28 12 2010

Aattoaamuna pakkasmittari näytti edelleen melkein kolmeakymmentä pakkasastetta, joten huushollin autot laitettiin piuhan päähän lämpenemään jo hyvissä ajoin. Aamupäivä joulurauhan julistamista ennen meni perinteisesti viimehetken siivoilu-/leipomis-/kokkailu- yms. hössötyksessä, äiti ja Arttu ihan kärkijoukoissa – jälkimmäisen hössötys ei ollut ihan sieltä kaikkein produktiivisimmasta päästä, mutta vauhtia sitäkin enemmän…

Mä päädyin taas aaton ja jouluaamun joulukanttoriksi, koska kanttori-Sinikka oli sairaana ja laulukiellossa. Tällä kertaa tieto sentään tuli vähän aikaisemmin kuin vuosi, pari sitten – silloin sain tekstiviestiä jouluaamuna aamuviiden pintaan. Matti ja Päivi lähtivät pakkasta uhmaten hautausmaalle kynttilänsytyttelykierrokselle sillä aikaa, kun mä menin kirkkoon äänenavauksiin ja harjoittelemaan. Meidän kirkkoreissun aikana äiti, Arttu ja Markku olivat koristelleet joulukuusen ja köyttäneet sen varmuuden vuoksi ”kissa- ja lapsilukolla” verhotankoon kiinni.

IMG_7518

Illan päävierasta odotellessa jänskätys tarttui tähän pikkutonttuun, joka vaihtoi sähköjänisvaihteelle jo suhteellisen aikaisessa vaiheessa. Tai sitten se johtui siitä loputtomasta kahvinkeittoleikistä, joka on ollut ihan ykkössuosikki tänä jouluna. Siihen ei tarvita muuta kuin vähintään kaksi kippoa ja liraus vettä – loputon riemu syntyy siitä, kun sitä vesilirausta kaadetaan kupista toiseen, ees taas. Elämän ilot ovat varsin yksinkertaisia, kun on kaksivuotias. Pukkia odotellessa ehdittiin isän kanssa kahlata yksi joululaulukirja melkein läpi saakka. Isä soitti, mä lauloin ja muu seurue kuunteli (ei niillä tosin ollu paljon vaihtoehtoja…). Pukin saapuminen veti sitten pienimmäisen aika hiljaiseksi. Tällä kertaa ei jäänyt pukin partahaivenia kouraan (kyllä, todistusaineistoa löytyy vauvakirjan välistä), vaan seurustelu pukin kanssa oli hieman sivistyneempää.

Kilttejä oltiin ilmeisesti oltu kaikki. Tonttuallianssin tämänvuotisista lahjuksista voisi mainita esimerkiksi äitin saaman alusasusetin (mallia Itä-Saksan armeija) sekä isän toivoman ja saaman ”hilavitkuttimen”: tässä yhteydessä avaimenperän, joka ilmaisee olinpaikkansa, kun sitä kutsuu. Hyödyllinen ominaisuus, jos avaimet tuppaavat menemään hukkaan. Pakkauksen mukaan tulkitsimme sen reagoivan taputuksiin ja uutterasti paukuttelimme käsiä yhteen jouluyössä. Nada. Mitään ei tapahtunut vaikka miten taputti. Mutta annas olla seuraavana päivänä… Selvisi, että tietynkorkuiset äänet herättävät siinä vekottimessa palavan halun piipata. Ja niitä tietynkorkuisia ääniä lähtee esimerkiksi pikkupojista, naisväestä ja monesta muusta lähteestä, joten kapine piippaili ihan ehtimiseen kuin henkensä hädässä yrittäen saada ääntään kuuluviin kaiken muun oheismekkalan keskeltä. Kapine on sittemmin evakuoitu talon hiljaisempaan päähän odottamaan rauhallisempia aikoja. Muistaa se sieltä aina välillä huudella, kun joku sattuu ohi kulkemaan sopivasti äännähdellen.

Kun jouluaamuna kello soi aamuviiden jälkeen, tuppasi vähän väsyttämään. Pakkanen oli vähän laskenut (noin -25c tienoille), mutta kerrospukeutuminen oli silti päivän sana. Mulla oli mm. pitkähihainen neulepaita, fleecehuppari, villapaita, villatakki ja toppatakki päällekkäin, niiden lisäksi vielä villashaali niskassa. Kirkonmäelle karautettiin Matin kanssa aamukuudeksi ja päästiin ottamaan tuntumaa ison kirkon pakkaslukemiin kynttilöiden sytyttämisen merkeissä. Tosi kylmähän siellä oli, ei sitä oikein muulla tavalla voi ilmaista, mutta hämäryys ja vähitellen ympäri kirkkoa syttyvät kynttilät ovat kyllä ihan joulutunnelman huippua. Siinä yritin vähän ääntäkin availla, siinä määrin kun tuolla kellonlyömällä moiseen toimintaan kykenee. Kuorolaiset urkuparvella olivat varusteineen kuin random-seurue naparetkeläisiä, mutta laulettiinpa kumminkin. Minä hyppelin urkuja soittaneen Sinikan viereltä välillä johtamaan ja välillä alttoriveihin laulamaan. Kerrospukeutuminen yhdistettynä tähän pienimuotoiseen liikehdintään toimi jokseenkin hyvin, loppumetreillä jäässä olivat lähinnä sormet ja varpaat, muuten oli vaan sellainen yleiskohmeus päällä. Sinikka otti ennen jumiksen alkua itselleen mukillisen vettä – toimituksen loputtua siitä oli tullut ihan kirjaimellisesti jäävettä: mukillinen oli ihan ankkajäässä. Kertoo jotain lämpötiloista…

Kotiin päästyä sulattelimme kohmeloa Don Camillo -elokuvan äärellä. Siinä vaiheessa, kun tunsi itsensä jälleen sulaksi, iski myös armoton urvahdus – siksi elokuvan keskiosassa tapahtui paljon sellaista, mistä ei ole mitään selkeitä muistikuvia. Pipariraksalla hommat etenivät, mutta valmis rakennelma ei ole vieläkään.

IMG_7553

IMG_7550

Iltapäivällä soiteltiin Soili-siskolle sinne huitsiin. Skype ei pelittänyt, mutta onneksi puhelinlinjat sentään toimivat ja kaikki pääsivät luurin päähän vuorollaan.

Tapaninpäivän ohjelmanumerona oli perinteinen visiitti Annukan luo Rönkköön. Päivillä oli siinä vaiheessa jo sen verran hankala olo, että hän ei uskaltanut lähteä mukaan. Vierailudelegaatiossa olimme siis minä, Matti ja Arttu, joka lähti innosta tasajalkaa hyppien Matti-enon auton kyytiin ja piti meille viihdytys-showta koko vierailun ajan. Tuulikaapissa piti käydä pyörimässä ympyrää, jumppapallon päällä pomppia, nakertaa korppua, piparia ja viinirypäleitä, laulaa äidin porsaita ruotsiksi (erityisesti sitä ”allihuuppa”-kohtaa) jne. Ei tarvinnu pistää telkkaria päälle sitä live-vipellystä seuratessa.

Tämä aamu käynnistyi vauvauutisilla ja päivään piti tietysti mahduttaa ensivisiitti pikkuveljen luo. Muuten arki on alkanut ilmoitella itsestään. Matilla alkoi työt ja mä vietin alkuillasta muutaman tunnin laululäksyjeni kimpussa. Käyntiinlähtö oli vähän kankeansorttista, mutta kun ottaa huomenna uusiksi, niin eiköhän tämä tästä lähde taas rullaamaan. Nyt nukkumaan, kunhan ensin käyn tarkistamassa, että ovet ovat kiinni niin, ettei Urpo-katti pääse niitä aukomaan. Tämänpäiväisen kaupunkireissun aikana se oli omatoimisesti päättänyt vähän tuulettaa parvekkeen ovesta ja sisälläkin oli varsin raitis ilma palattuamme…





kiri, kiri…

6 12 2010

Itsenäisyyspäivä tuntuu aina olevan tietyllä tavalla joulukuun käännekohta. Siihen saakka päivien kulku on vielä jotenkin hallittavissa, mutta sen jälkeen se on SKÄDÄM ja loppukuu hurahtaa aivan holtitonta vauhtia jarruttaakseen kenties joulupäivän iltana.

Viime viikon loppupuolella oli sellaista yleispätevää ja kaikenkattavaa väsymyshyytymystä havaittavissa ja perjantai-illan kruunanneen, siskoseurassa vietetyn pasta-illallisen ja viinilasillisen jälkeen kaaduin sängyn pohjalle ja nukuin autuaasti aamukymmeneen saakka. Asia, jota en ole tainnut tehdä koko syksynä… Lauantaina sain ekan joululahjani jo näin ennakolta: Riina kutsui mut Club for fiven konserttiin Kultsalle. Ehdittiin käydä syömässä ennen sitä ja ilta oli oikein ihana.

Loput tästä pitkästä viikonlopusta – itsenäisyyspäivä mukaanlukien… – onkin sitten sujunut erinäisten hommien parissa. Ennen joulua niitä on tehtävänä niin paljon, että ei auta. Olen ollutkin melkoisen ahkerana. Kaikkien teoriaryhmien kokeet ja diktaatit on nyt tehty (= ei tuntisuunnitelmien vääntämistä ennen ensi vuotta, jippijaijee!!!), pyykkivuoret pesty, oratorioaarioiden ja -resitatiivien käännökset tehty, huomiset analyysiläksyt kahlattu läpi, työsähköposteja lähetelty suuntaan ja toiseen, joulukyntteliköt kaivettu esiin jne. Listalle jäi kyllä vielä vihonviimeiset satsitehtävät (jaksaa, jaksaa, kurssi on kohta loppu…) ja analyysikurssin lopputyö (sama juttu, vielä viimeiset pinnistykset), mutta kun nuo muut hommat on alta pois, niin ehdin ehkäpä vielä nekin. Ei tosin millään malttaisi, kun mieluummin vaan laulaisi senkin ajan…





pää keveni

3 09 2010

Päätin vaihteeksi keventää päätäni hieman. Menin siis kampaajalle ja lattialle jäi melkoinen läjä hiuksia – kyllä nyt kelpaa. Niskaa meinasi äkkiseltään palella tämänpäiväisessä viimassa, mutta se ongelma ratkennee, kun etsii kaulahuivin kehiin.

Kutrien ohella kampaamon lattialle taisivat jäädä myös kaikki neliäänisen satsin äänenkuljetussäännöt – ainakin satsitehtävien tekeminen oli jälleen kerran melkoista ähellystä… Hyvin ovat viimekeväiset opit haihtuneet jonnekin huitsiin! Toivoa sopii, että niillä on myös paluulippu sieltä huitsista.

Illalla kävin koululla reenailemassa. En ole vielä oikein onnistunut kesän jälkeen hankkiutumaan normaaliin treenirytmiin (liikaa hommia ja säätöä), mutta ehkä siihenkin vielä päästään. Ainakin tämäniltainen sessio oli lupaava. Alkuun päästyäni onnistuin saamaan flow-olotilan päälle ja aika kului ihan huomaamatta. Tuli sekä laulettua että soitettua ihan kunnolla ja kotiin palailin hyvillä mielin.

Viikonlopulle on tiedossa lisää reenailua, tuntisuunnitelmien tekemistä, analyysiläksyjä ynnä muuta pientä puuhastelua. Ei käy aika pitkäksi.





evakossa

12 06 2010

Se on kesäkuukin kohta jo puolessa, hups vaan! Koulu on teoriassa loppunut, mutta käytännössä jatkuu edelleen. Olen silti rampannut koululla melkein päivittäin treenailemassa – ja syömässä edullisia opiskelijalounaita. Piristäviä poikkeuksia arkeen ovat olleet myös pitkä lounas laulajaystävä Riitan kanssa (taisi siinä ainakin kolme ja puoli tuntia mennä, tuli sekä syötyä että puhuttua aika lailla) sekä ihan liian pitkän tauon jälkeen tehty visiitti Riinan ja Oton luo. Saunominen, grilliherkut ja seura olivat kerrassaan ensiluokkaisia!

Nyt olen hetkellisesti evakkona. Evakuoin itseni kylppäriremontin tieltä karkuun ja päädyin Porvooseen, Hornhattulan taiteilijaresidenssiin koti- ja puutarhatontuksi, kun talonväki lähti kotimaan kesäloma-/mökki-/mummola-/keikkakiertueelle. Puutarhatonttuilun osalta taidot riittävät juuri ja juuri plantaasien kasteluun (tosin sitäkään ei ole viimeiseen vuorokauteen tarvinnut tehdä, kun täällä on satanut vettä), muuten olen nautiskellut kerrostaloasukille harvinaisesta mahdollisuudesta laulaa ja soittaa mielin määrin silloin, kun sattuu siltä tuntumaan. Muitakin kouluhommia on toki mukana ja niitäkin on tässä hiljalleen hivutettu eteenpäin. Keskusta-asumisen etuja, kuten tiheästi liikennöivää julkista liikennettä ja näppärästi ulottuvilla olevia palveluja (esim. ruokakauppa), täällä autottomana hieman kaipailee. Tai sanotaanko, että lähteminen vaatii paljon enemmän suunnittelua ja efforttia. En ole vielä uskaltanut testailla siskon polkupyörää, joka on kuulemma hieman arveluttavassa kunnossa (etenkin jarrujen osalta), mutta kuka tietää kuinka yltiöpäiseksi tässä vielä heittäytyy. Ja sitä paitsi hyvinpä tuota viihtyy ihan täälläkin. Reippailin kyllä eilen kävellen keskustassa, tän päivän lenkki jäi vähän lyhyemmäksi, koska täällä tuulee ihan melkoisen navakasti…

Olenpa myös yllättänyt itseni laittamasta ruokaa – näillä opiskelijaeduilla sitä kun on tullut harrastettua ihan todella vähän… Mutta so far so good. Ei silti, että siitä edelleenkään sen kummemmin nauttisin, mutta olosuhteiden niin vaatiessa onnistuu siis sekin.

Seuraavaksi taidan laittaa saunan lämpiämään, kun on lauantai-ilta ja kaikkea. Ja kun siis on sauna, jota lämmittää.





kesäajassa

28 03 2010

Meikäläinen on näköjään ihan täysin kesäajassa jo nyt – heräsin tänä aamuna (ilman herätyskelloa!) kesäaikaa kello 7! Sunnuntai-aamuna, kun eilisiltana olin varsin vaiherikkaan ja tekemisentäyteisen viikon jälkeen niin puhkipoikki, että kuvittelin nukkuvani vähintään kellon ympäri… Mutta hereillä siis ollaan, aamukahvit on juotu, Hesari luettu ja suihkussa käyty – jospa siis ehtisin tässä päivittää bloginkin, kun sellainen hetki kerrankin on.

Elo on edelleenkin ollut varsin hektistä. Niin arkipäivät kuin viikonloputkin, ihan samassa putkessa (ja samoissa merkeissä) ovat menneet. Kuluneella viikolla lisämausteita normaaliin opiskeluhärdelliin toivat yhden illan opetussessio ja koululla järjestetty seminaari sekä eilinen perheille tarkoitettu häppeninki, jossa olimme mukana.

Olin siis pitkästä yhden illan verran opettajan enkä opiskelijan roolissa. Se oli itse asiassa oikein mukavaa, joskin viiden tunnin sessio melkoisen vähähappisessa tietokoneluokassa oli melkoinen voimainponnistus (niin minulta kuin ryhmältäkin). Ryhmänä mulla oli Anu-kollegani opasopiskelijat ja aiheena tietotekniikan perusteet – ihan kuin joskus vanhoina hyvinä aikoina siis. Opiskelijat olivat mukavia ja taidoiltaan varsin monenkirjavia. Osa polskutteli suvereenisti menemään omaan tahtiinsa minimaalisella ohjeistuksella, kun taas osan kanssa lähdettiin siitä, että ”miksei tää mun kone toimi???” (= tietokone ei ollut edes päällä vielä…). Mutta itse opettaminen oli hauskaa ja kommenteista päätellen jokainen oppi jotain uutta illan aikana.

Eilinen voimainponnistus oli siis perheille tarkoitettu ohjelmallinen päivä, jonka me musiikinopiskelijat järjestimme. Me ekan vuosikurssin vamuka-opiskelijat järjestimme ”Soivan kummitusjahdin” pimeässä kamarimusiikkisalissa, aluksi pelkän taskulampun valossa. Siellä seikkailivat sen pienen ja harmittoman, pimeää pelkäävän kummituksen lisäksi ristilukki, torakka, kaksi hiirtä, musta kissa sekä herra Dracula. Jokaisella otuksella oli oma soittimensa (kokoonpano oli piano, harmonikka, sello, viulu ja saksofoni), mä olin tässä kummitusjahdissa oppaana, juontajana, kummituksen ”nukettajana” sekä laulusolistina 🙂 Esityksemme oli suuri menestys (vaikkei sitä vielä aamun kenraaliharjoitusten perusteella olisi uskonut…) ja siitä tykkäsivät niin lapset kuin aikuisetkin. Lopuksi lapset pääsivät vielä kokeilemaan kummituksen kavereiden soittimia – teki tiukkaa saada edellinen yleisö viimeistä myöten pihalle ennen seuraavan esityksen alkua…

Esitysten jälkeen omat patterit olivat melko lailla finaalissa, joten loppuilta meni siinä kuuluisassa vihannesolotilassa, tekemättä mitään järkevää. Aion ottaa myös tämän päivän aika rennosti (paitsi, että aion kyllä silti käydä koululla treenaamassa ainakin vähän aikaa) ja iloitsen siitä, että ensi viikko on ihan vaan laulamiselle omistettua aikaa. Vuorossa on siis taas intensiiviviikko, jolloin ei ole muuta kuin oman solistisen instrumentin opetusta. Mikäs sen mukavampaa, jei!

Pakkaset ovat muuten vaihtuneet vesisateisiin ja sohjoon. Tällä lumimäärällä tätä riemua riittäneekin piiiiitkäksi aikaa. Eilen tuosta mun kotimatkareitiltä, jalkakäytävältä oli noin 50 metrin matkalta roudailtu lumivalleja pois. Olin unohtanut kuinka leveä se jalkakäytävä onkaan! Se tuntui suurinpiirtein lentokentän kiitoradan levyiseltä, kun tässä on kuukausitolkulla kipitellyt sellaista kinttupolkua pitkin. Onneksi tuli silloin alkutalvesta hankittua vettäpitävät, jokasään takki ja kengät – nyt niille on käyttöä…





hups

11 03 2010

Jasso. Onpa taas aikaa vierähtänyt edellisestä kerrasta. Se ns. ”loma” on taaksejäänyttä elämää ja arkimylläkkä alkoi satasta heti silloin maaliskuun myötä, maanantaista. Normaalihässäkän lisäksi lisäjännitystä arkeen toi tiistai iltana alkanut bussilakko. Omat kulkemiseni eivät juurikaan häiriintyneet, mutta keskiviikkona riensin laulutunnilta Pitskun kautta Porvooseen keräilemään Familjen Ojalan juniorit kotiin koulusta ja hoidosta. Perjantaina mulla oli virkamieshommakokous, jonka jälkeen meillä oli vielä juoruilutuokio virkasisko-Pian kanssa.

Lauantai meni aika tarkkaan kouluhommien parissa. Oli satsitehtävää ja solfaläksyjä ja laulamista ja soittamista… Sunnuntaina käytiin hakemassa Viena-eno Kauniaisista ja mentiin porukalla Porvooseen. Ohjelmassa oli mm. iltakävely vanhan kaupungin maisemissa, pulkkamäkeilyä ja pulkanperässä juoksua (Onni ja Kirsi), Ilonan ja Onnin eläinimitaatioita (myöhemmin illalla Ilona jatkoi tätä leikkiä ja imitoi tuliaiskirjansa kaikki kuvat, mukaanlukien planeetat, kasvit ynnä muut…). Varsin viihdyttäviä olivat myös Ainon ja Ilonan toimittamasta Nakki-lehdestä löytyneet sarjakuvat, kuten ”Mies-pupun romanttinen hetki” 😉

Ja sitten olikin taas maanantai. Viena-eno tuli vielä Porvoosta Loviisan kautta Gasthaus Hellikseen pariksi yöksi. Hyvin oli helppohoitoinen ja omatoiminen vieras: jääkaappi täyttyi ja tiskipöytä tyhjeni ihan vips vaan. Maanantai-iltana käytiin syömässä ja tiistaina konsertissa (tarkoitus oli mennä oopperaan, mutta just näille illoille ei ollu mitään tarjolla…).

Viikonlopulle on tiedossa yhdet 10-vuotissynttärit, kummipoika Otto on jo aika iso poika..!





jouluvilinää, osa 1

25 12 2009

Valtakunnallisista liikenne- ja säätiedotuksista ynnä kelivaroituksista huolimatta hankkiuduimme Familjen Ojalan kanssa tien päälle aatonaattoaamuna täyden auton ja peräkärryn kanssa. Onnistuimme ilmeisesti osumaan just johonkin hyvään saumaan, koska taipaleen haastavin kohta taisi olla liikkeellepääsy kotipihalta (Juha sai tehdä melko tovin lumitöitä saadakseen autonmentävän aukon aura-auton jälkeensä jättämään lumivalliin). Muuten matka taittui tavallisessa talvikelissä. Automatkan viihdykkeeksi pelattiin mm. maisemabingoa ja ”Laiva on lastattu” -pelin ruokaeditiota (mm. ’eettinen pipari’ ja ’zili’ olivat pelin huippuvetoja). Tonttujen tuoma uusi Ipanapa-levy kuunneltiin muutamaan kertaan läpi ja Ilona ennätti myös piirtää kokonaisen pingviiniklaanin.

Perille päästyä käynnistyi perinteinen suurperhejouluhärdelli. Sellainen, kun lapsia ja aikuisia on tuvantäydeltä, kaikki nurkat ovat täynnä salaisuuksia ja paketteja, mikään paikka ei pysy siistinä kolmea sekuntia kauempaa, jokainen alle täysi-ikäinen on ympärivuorokautisella sähköjänis-jännitystärinä-joukkohysteriavaihteella, viime hetken tekemättömiä hommia on vähintään tusinan verran… Mutta siitä se aina jotenkin jouluksi muuttuu..! Illalla ehdittiin vielä joulusaunaan.

Aattoaamuna Aino ja Ilona kävivät ukin kanssa hakemassa joulukuusen ja myös ansiokkaasti koristelivat sen. Onni ja Arttu myös vähän auttoivat, tosin Artusta oli paljon mukavampaa nyhtää alimmaisia palloja kuusesta pois ja nakella niitä ympäriinsä riemastuneena hihitellen. Toistaiseksi kuusi on pysynyt pystyssä eikä vielä yksikään lapsi / eläin / muu-mikä ole niihin pyrkinyt kiipeilemään. Varmuuden vuoksi latva on kuitenkin kattopalkkiin köytettynä.

Olin taas perinteisesti ulkopaikkakuntalaisvahvistuksena kirkkokuoron riveissä aattohartaudessa. Tällä kertaa mulla oli jopa soolo laulettavana. Hienosti sujui, vaikka ehdittiin laulaa se läpi tasan kerran ennen esitystä. Harjoitusten aikana Päivi ja Matti kävivät kirkkomaalla hautakivisuunnistuksella ja saivat aika hyvän saldon löytyneitä hautakiviä. Hartauden jälkeen käytiin vielä fiilistelemässä hetki hautausmaan kynttilämerta. Ihan vaan hetki, meikäläinen ei keikkahameessaan kovin pitkälle pötkinyt.

Sitä mukaa kun ilta läheni, junioreiden hermot lyhenivät ja hepulin aste kasvoi. Jännitys oli ihan käsinkosketeltavaa ja huipentui lopuksi joulupukin vierailuun. Sen samaisen pukin, jonka partakarvoja Arttu vuosi sitten nyhti kourakaupalla… Onnia pukin vierailu vähän pelotti eikä hän uskaltanut kuin vähän mulkoilla pukin suuntaan äitin selän takaa. Lahjat tosin sitten kelpasivat, niin Onnille kuin kaikille muillekin. Paketinavausnopeus oli huima, ilmassa suunnilleen lenteli paperisuikaleita ja nauhoja ynnä muita. Mitä ilmeisimmin tontut olivat olleet varsin tarkkakorvaisia, kun toiveet olivat osuneet niin hyvin kohdalleen. Tyttöjen paketeista paljastui esimerkiksi uudet kännykät, joiden kanssa molemmat ovat antaumuksella värkänneet ever since. On pelejä, soittoääniä, taustakuvia, eri värisiä fontteja, äänitysmahdollisuus, kamera… Niin, ja voi niillä kaiketi soittaakin. Ja lähetellä viestejä. Onni riemuitsi saamastaan parkkitalosta ja höyryveturista, jonka perässä konttaili pitkin lattiaa. Aikuisetkin olivat olleet kilttejä ja saivat paketteja – jännittävimpiä ja yllätyksellisimpiä olivat kenties Aino- ja Ilona-tonttujen väkertämät paketit, joita oli vino pino…

Tänä aamuna mulla ja Matilla soi kello aamuviideltä – kun piti ehtiä kynttilänsytytystalkoisiin jo kuudeksi, ennen joulukirkon alkamista. Ulkona oli pakkasta parisenkymmentä astetta, kirkossa muutaman asteen verran lämpimämpää. Kerrospukeutuminen oli siis sen mukaista! Yllättävän hyvin sitä kumminkin tarkeni ja ottaen huomioon ei-laulaja-ystävällisen ajankohdan ääntäkin lähti ihan kivasti. Plus että päädyin huitomaan kuorolaisille tahtia yhden kappaleen verran – kirjaimellisesti ”tumput suorina” 😉 Aamukahdeksaan mennessä päivän tekemissaldo oli siis jo melkoinen. Takaisin sisälämpötiloihin päästyä tosin iski hyytymys ja piti ottaa pienet aamupäivätirsat…

Ainon, Ilonan ja Päivin kans käytiin vähän ulkoilemassa pakkasta uhmaten. Tytöt laskivat mäkeä pulkilla ja potkureilla, mä ja Päivi valokuvailtiin. Kunhan saan kuvia siirrettyä kamerasta koneelle, jokunen saattaa päätyä tännekin. Matilla on parhaillaan käynnissä tämän vuoden Operaatio Pipari – juuri tällä hetkellä kukaan ei oikein uskalla edes hengittää rakennustyömaan läheisyydessä, etteivät seinät vaan kaadu. Soili-siskokin saatiin skypeyhteyksien päähän. Viivettä oli ja pariin kertaan yhteys katkesi, mutta muuten linjat toimivat ihan hienosti.

Kohta olisi ilmeisesti päiväkahvia tarjolla – eihän tässä vielä kovin montaa kertaa olekaan syöty tälle päivälle… No, joulu on kerran vuodessa, joten lisää herkkuja naamaan.





jouluun virittäytymistä

13 12 2009

Tässähän alkaa kohta tuo joulun läheisyys iskeä tajuntaan! Se ei jotenkin ole kaikessa tässä härdellissä onnistunut konkretisoitumaan ennen kuin nyt, vähitellen. Kun ei sitä ole ehtinyt ajatella. Meidän eilisellä, täydelle tuvalle esitetyllä joulukonsertilla on varmaan oma osuutensa asiassa, samoin kuin sillä, että sain juuri äsken ainakin sellaisen semi-joulusiivouksen tehtyä – olen kutsunut opiskelukavereita luokseni pikkujoulun viettoon tänään ja pahimmat pölyt piti saada pois nurkista. Virittelin siinä samalla joulukynttelikön esille ja joulutähden kultaköynnökseen roikkumaan. Hyasintin hankin jo pari päivää sitten tuoksumaan, tortut odottelee vielä leipomista.

Tämän vuoden joulukorttiprojektille taitaa tosin käydä huonosti, sitä ei ole aloitettu vielä edes ajatusasteella. Menin jopa niin pitkälle, että yritin eilen ostaa valmiita joulukortteja, mutta en vaan kertakaikkiaan kyennyt… No, joulun ihme joko tapahtuu tämän asian suhteen – tai sitten ei, katsotaan kuinka käy.

Perjantaina mulla oli vuoden viimeinen virkamieskokous (joka kesti taas niin monta tuntia, että olin ihan voipunut kokouksen vihdoin päätyttyä…) ja sen päätteeksi joulukonsertin kenraaliharjoitukset. Jotka menivät, kuten kunnon kenraalin kuuluukin, jotenkin vähän sinne päin. Itse konsertti eilen meni sit kuitenkin oikein mallikkaasti, ehdin jopa oppimaan kaikki tarpeelliset sanat ulkoa. Tunnelma oli varsin lämmin ja niin hyvien laulajien kanssa oli ilo esiintyä! Ja mitä ilmeisimmin syksyn aikana lauluäänen kanssa tehty työmäärä on tuottanut tulosta, niin moni ehti käydä sanomassa kuinka ääni on kehittynyt ja parantunut entisestään. Hienoa, jos ne harjoituskopissa hikoillen vietetyt tunnit myös kuuluvat äänestä 🙂





Itsenäisyyspäivän debyytti

6 12 2009

Juhlistin itsenäisyyspäivää debyytillä: ensiesiintyminen Sanelmana ja M-polian laulunopiskelijana Ope U:n lauluoppilaiden konsertissa. Niin, ja olihan se eka kerta myös Olgana. Ainahan toki on sellainen olo, että olis voinut vetää samat kappaleet pikakertauksena heti perään uudestaan ja vielä pykälää paremmin, mutta olen silti tyytyväinen tähänkin. Ja niin oli opekin. Minuun ja kaikkiin muihinkin oppilaisiinsa. Oikein hyvä ja juhlava fiilis jäi päällimmäiseksi.

Sain vihdoinkin viimeisteltyä musiikkianalyysin lopputyön (palautan sen huomenna) ja puhtaaksikirjoitettua musahissan kuuntelupäiväkirjan, jes. Ensi viikolle mahtuu vielä analyysin, musahissan ja musiikkipedagogiikan palautekeskustelut, solfan laulukoe, seuraavan kenttäkeikkaprojektin alullepano, laulutunnit, soittotunti ynnä muuta pientä. Voiton puolella tässä kuitenkin aletaan jo olla, ensi viikon kun vielä jaksaa niin sit se viimeinen viikko onkin pelkkää laulamista – sen jaksaa sit ihan vaan laulamisen riemusta.

Mutta näillä eväillä siis kohti ensi viikkoa..!





ohjelmoimaton hetki

24 11 2009

Ihan vaan siitä riemusta, että mulla on edelleen ainakin jokunen sinnikäs lukija (hatunnosto ja kaikuvat aplodit kaikille heille!), yritän ainakin hetkellisesti parantaa tapojani… Aika varma konsti saada mut havahtumaan kirjoituspuuhiin on muuten huhuilla kommenttilootassa jotain 😉

Tähän päivään tuli hetki ohjelmoimatonta extra-aikaa, kun iltapäivän tunnit olikin peruttu. Tekemättömistä hommista on pelkkää runsaudenpulaa, joten valinta oli vaikea. Päädyin sit – yllätys-yllätys – laulamaan, se on aina kestohyvä valinta. Oli sille kyllä ihan syynsäkin, tulevat konserttikappaleet pitäisi ehtiä oppia ulkoa tässä jossain välissä… Kohta suuntaan sit jatkamaan päivän lauluja laulutunnille. Illalle on sit ehkä jotain muuta ohjelmaa – kuten vaikkapa analyysitehtäviä, solfaa tai sointukuunteluhässäköitä. Tai soittoläksyjä. Tai se yks vielä roikkuva mupeda-tehtävä… Tai…

Tän huushollin merisuolan ja suolaveden kulutus on tällä hetkellä huippulukemissa. Olen edelleen sitä pientä kröhää lukuunottamatta ihan terveiden kirjoissa ja tarkoituksena olisi siellä pysyäkin mahdollisimman pitkään. Nenäkannu on siis otettu ahkeraan käyttöön ja suolavesikurlailut osaksi päivärutiineja näin pöpöaikaan. Niiden kalaöljykapseleiden ja vitamiinien rinnalle. Tuskin niistä haittaakaan on…

Nyt huishais menoksi laulamaan päivän laulukiintiö täyteen.