Juhlavuosi – Osa 1: H-hetki Joutsenossa

15 08 2013

Heinäkuun loppupuolella elämästäni pyörähti täyteen taas yksi vuosikymmen ja nyt opetellaan elämään uuden numeron kanssa. Viime vuosina synttäreitä on tullut juhlittua hyvin maltillisesti, joten nyt ajattelin ottaa juhlavuodesta mahdollisimman paljon iloa irti. Että entäpä jos ei järjestäisikään pelkästään yhtä isoa juhlaa vaan sen sijaan juhlistaisi vanhenemistaan pienemmissä porukoissa, monta kertaa vuoden aikana..? Nähtäväksi jää, kuinka paljon se ”paljon” sitten onkaan, mutta juhlavuosi – here I come!

Se oikea ”h-hetki” osui keskelle laulukurssia, laulun ja taiteilun täyteistä viikkoa Joutsenossa. Päivi-pianistini oli salaa selkäni takana kerännyt koko luokkamme – Madame Ritvan ja Guru Heikin mukaanlukien – mukaan juoneen ja päivän ensimmäinen synttäriserenadi kajahtikin aika komeasti! Illaksi kävimme kylältä hakemassa asiaankuuluvasti synttärikakun ynnä muita herkkuja ja parkkeerasimme asuntolan keittiöön tekemään niistä selvää. Siitäpä kehkeytyikin sitten ihan ensiluokkaiset ex-tempore pop-up-synttäripartyt, jota siivittivät moninaiset spontaanit musiikkiesitykset viululla, kitaralla ja laulaen yksi- ynnä moniäänisesti. Samaan syssyyn ehdittiin vielä kehitellä aivan uudenlaisia pedagogisia artikulaatioharjoituksia, joihin liittyivät mm. kirsikkatomaatit 🙂 Kanssalaulajien ja -pianistien seura kruunasi koko komeuden – ihan huippua!

Synttärikorttiini oli tarttunut sitaatti: ”Aika valuu läpi sormien, kämmenelle jää kultaa.” – tuo ilta oli ehdottomasti yksi tuollaisista kultahipuista. Toivottavasti niitä mahtuu juhlavuoteen useita!


Toiminnot

Tietoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggaajaa tykkää tästä: