En ole ehtinyt olla poissa blogistaniasta kuin pari päivää ja tällä välin olen suorittanut intensiivikurssin aiheesta “kuinka panna elämä uusiksi kahdessa vuorokaudessa”. Eilisaamuna vähän yli kahdeksan työsähköpostiini napsahti kutsu irtisanomistilaisuuteen – olin yksi “onnekkaista” firman YT-arpajaisvoittajista. Muutamaa tuntia myöhemmin olin virallisesti irtisanottu ja tänään oli viimeinen työpäiväni. It’s all over now.
Tunnelmat ovat siis hieman hämmentävät, kaikki tapahtui jotenkin niin äkkiä, ettei sitä oikein ehtinyt edes tajuta. Hommat jäivät tasan siihen pisteeseen, missä ne sattuivat olemaan (melkein harmittaa, kun ei ollut mitään erityisen suuria rästihommia työn alla…) ja tästä eteenpäin kaikki niihin liittyvä on jonkun muun päänsärkynä (ja saakin olla, mulla ei ole pienintäkään aikomusta laittaa tikkuakaan ristiin).
Tässä tilanteessa pitäisi kai yleensä olla surullinen, huolissaan, vihainen tms., mutta siitä huolimatta mulla päällimmäisenä tunteena on ehkä kuitenkin helpotus. Olen surullinen ja huolissani lähinnä niiden jäljellejääneiden kollegojeni puolesta – siksi, että he ansaitsisivat jotain niin paljon parempaa, kuin mitä tuleman pitää… Miten voikin olla, että samasta työpaikasta löytyvät maailman parhaat ja rakkaimmat kollegat ja toisaalta ääliömäisyydessään universaalisiin mittoihin yltävät ja ammattitaidottomimmat esimiehet, joihin toistaiseksi suhteellisen värikkään elämäni aikana olen törmännyt?? Vihantunteet liittyvät lähinnä noihin jälkimmäisiin ja heidän tekemiinsä omavaltaisiin päätöksiin, joille ei ole mitään järjellistä perustelua (jos ei pärstäkerrointa sellaiseksi lasketa?). Puhumattakaan kaksinaamaisuudesta tai silkasta valehtelusta, joita molempia tähän tilanteeseen liittyy. Mulla ei ole riittävän isoja sanoja kuvaamaan sitä halveksuntaa, jota tällä hetkellä tunnen heitä kohtaan.
Olen siis itse asiassa helpottunut päästyäni pois. Ja jotenkin mulla on sellainen tunne, että tämäkin käänne tapahtui jostain hyvästä syystä. Universumi on parhaillaan järjestelemässä kappaleitaan uusille paikoilleen ja jossain siellä niiden lomassa on mulle uusi ja entistä parempi tie viitotettuna. Plus että kaikki tämä täsmäisi hyvin näiden mun elämän viisivuotiskausien rytmiin… Kuulostaa varmaan yltiöpositiiviselta hourailulta, mutta joka tapauksessa kaikki tämä on herättänyt tietynlaisen taistelutahdon (ovat vielä joku päivä todella pahoillaan laskettuaan mut menemään!) ja paljon ajatuksia siitä, mikä tässä elämässä on tärkeää ja tavoittelemisen arvoista. Minulle. Vastakohtana tiedän myöskin mitä se EI ole.
Niin, ja kerroinko jo, että tänä aamuna mulle jo tarjottiin alustavasti keikkahommaa verkkomatskujen tuotantoon liittyen?? Sana on siis lähtenyt kiirimään – ja sitä saa levittää edelleen: täällä on yksi oikeasti hyvä ja monenlaiseen hommaan kykenevä tyyppi “vapaalla jalalla” ja valmiina neuvottelemaan hyvistä tarjouksista. Sen lisäksi tässä samalla mulle tarjoutuu myös lisää aikaa valmistautua pääsykokeisiin. Ja vielä – mulla on ihan äärettömän ihania ihmisiä lähipiirissäni. Kaikki ne viestit ja kommentit, joita olen jo tähän mennessä saanut kertovat siitä, että en ole yksin enkä edes pääsisi kaatumaan, koska he seisovat rinnallani millaisessa mylläkässä vaan. Kiitos siitä!
Että tällaista työläisten juhlaa tänä vuonna. Huomenna suuntaan viikonlopuksi Kokkelbyhyn Familjen Ojalan post-vappu-hulinoihin pakkaus- ynnä lastenhoitoavuksi. Siinä on mulle vappuriehaa ihan riittämiin 
Heippa Heidi,
Sulla tuota vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää entiseen malliin!
Ilouutinen taitaa kuitenkin perimmiltään olla tuo työjuttu -universumi on todellakin järjestelemässä asioita uuteen uskoon ja sulle on tulossa jotakin monin verroin parempaa… niin kuin puhuit silloin niistä urahaaveistasi kun soittelit.. asiat vain aina järjestyy itsestään. Kunpa osaisi vain mennä virran vietävänä murehtimatta sen enempiä… Aurinkoista Vappua ja ihanan kesän odotusta toivottaa Tarja
Voi, julmaa vallankäyttöä. Ei voi ymmärtää sellaista. Mullakin harmittaa ettei sulla jäänyt mitään suurta kesken, siinä olisi ollut hoitamista niille, jotka tuollaista järjestävät. Olen samaa mieltä kuin Tarja, jotain parempaa on nurkan takana odottamassa!
sä olet NIIN ansainnut parempaa, ja sitä on luvassa sylikaupalla kun tulevaisuus koittaa. sanot vaan, niin Fiksujen Ihmisten Firma laitetaan pyörintään!
Ja kantsii muistaa, että ne maailman parhaat kollegat ei jää sinne duunipaikan seinien sisään vaan kulkee jatkossakin rinnalla. Nyt skumppa auki kun olisi jo, mä nostan sulle malj.. eiku VESIPULLON jossa on VETTÄ, tääl jossain Nuppulinnan ja Purolan välissä junassa.
Maailma on sinun!
Tätä mä just tarkoitin tuolla “ei-yksin-olemisella” – KIITOS, olette ihania
Bassopranolle sanon vaan, että samat sanat kuule sulle! Skumppaakin on, mutta se maistuu paremmalta hyvässä seurassa ja korkataan heti sopivan tilaisuuden tullen. Ja niille lopuille kollegoille yritetään laatia kunnon pakosuunnitelmat mitä pikimmin, että pääsisivät nämä järjen jättiläiset syömään keittämänsä sopan ihan itse, pohjia myöten…
Vai niin siinä sitten kävi.
“Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla”, vaikka sun häntä kyllä vispaa elämän tuulien mukana niin korkealla, ettei sitä tosiaan yksi kökkönen irtisanomislappu saa kuin tanakammin tönöttämään.
Olen toisaalta ihan kade (jälleen kerran), mun kun ihan pakko ihan itse keksiä mitä elämältä seuraavaksi haluaa. Jos nyt sitten ei vielä kolmansia yt:itä meillä saada aikaiseksi. Eikö sitä sanota, että kolmas kerta toden… Silmät ja korvat on kuitenkin alati avoinna uusille tuulille.
Meillä on muuten blogi taas avattu. Janne päivitteli edellisen reissun sinne ja toivottavasti ensi kesästä saadaan myös jotain – sitten kesällä.
Tsemppistä punatukkainen!