Huh-huh. Arkitodellisuus lävähti sitten päin näköä heti välittömästi loman loputtua, kun jouduin päivän alkajaisiksi jälleen yhteen puolentoista tunnin mittaiseen “huippukokoukseen”, joka noudatteli jo perinteiseksi tullutta kaavaa (jos ette tiedä mikä se on, olkaa onnellisia. Ette edes halua tietää!). Jos en olisi ollut lähtökohtaisesti lomanjälkeisissä, rennoissa tunnelmissa, olisin epäilemättä yksinkertaisesti räjähtänyt. Koko touhu (sekä huippukokouksessa että talossa ylipäänsä) on jotain ihan käsittämättömän absurdia, eikä siinä ole ollut järjen hiventäkään havaittavissa pitkiin aikoihin – jos koskaan. Mä en vaan tajua… Onneksi loppuviikko on nyt etätöitä – että voi keskittyä niihin töihin eikä vouhkaamiseen.
Onneksi on nuo lähimmät kollegat! Anu oli jopa järjestänyt meille improvisoitua iltaohjelmaa ja päädyimme töiden jälkeen iltapalalle yhteen kalliolaiseen taiteilijaresidenssiin. Tarkoitus oli jatkaa vielä ‘jazz & poem’ iltaan, mutta se jäi toiseen kertaan…
Näillä eväillä kurssi kohti perjantaita ja viikonloppua – eihän siihen ole enää kuin kaksi päivää 
