Lanka heräsi henkiin

17 12 2007

… Akateeminen sellainen, kuoromme käsityönväkertäjien “alajärjestö”, joka aikanaan kokoontui suht’ usein ja säännöllisesti. Olemme värkänneet yhdessä vaikka mitä ja järjestäneet monenlaisia retkiä, mutta viime aikoina elämä on vienyt kaikkia eri suuntiin niin, ettei yhteisille käsityösessioille muka ole ollut aikaa…

Onneksi Mari reippaana tyttönä kutsui porukan kasaan. Kaikki eivät päässeet paikalle (esim. yksi perustajajäsenistämme on parhaillaan Mongoliassa…) ja omakin osallistumiseni meinasi olla vähän kiikun kaakun, koska mulla oli opetusta tänä iltana. Onneksi opiskelijat olivat sen verran nohevia, ettei mennyt ylitöiksi – mitään käsityötä mulla tosin ei ollut tällä kertaa mukana, muilla puikot kilisivät villatakkien ja pipojen tekeleissä. Mutta josko Lankailu tästä vaikka taas elpyisi ensi vuonna ja minäkin kaivelisin kätköistäni käsityöt taas esille!

Työpäivä tosiaan venyi pitkälle iltaan tänään, mutta pitää ottaa sopivan sauman tullen ylimääräiset tunnit takaisin. Vielä neljä päivää ennen joululomaa – HIII!!!


Toiminnot

Tietoa

Jätä kommentti